Velka maksetaan
John Steinbeck kirjoitti sotatalvena 1942 uhkarohkeasti kirjan miehitetystä pikkukaupungista. Keltaisen kirjaston kirjoja, kuten tätäkin, lukiessa on aina hyvä ymmärtää kirjan julkaisuajankohdan historiallisia tapahtumia sekä hiukan silloista aikaa. Kirjan sekä sanoman että itse juonen ymmärtämisessä on erittäin tärkeää tietää esimerkiksi se, kenestä puhutaan Johtajana ja keitä ovat miehittäjät. Miksi kirjassa ollaan selkeästi valloitetun kansan puolella? Entä miten ihmeessä kalifornialainen kirjailija lähtee ottamaan näin vahvasti kantaa asioihin, jotka eivät omaa aluetta juuri koske?
Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Teoksessa ei missään vaiheessa määritetty miehittäjän eikä miehitetyn kansallisuutta. Miehittäjien saksalaisuus käy kuitenkin ilmi useasta viittauksesta. Miehitetty maa taas on “kylmä ja ankara kuin Norja, ovela ja leppymätön kuin Tanska ja järkevä kuin Ranska”. Saksan eteneminen toisessa maailmansodassa oli nopeaa. Käytännössä kahdessa vuodessa se oli valloittanut Tanskan, Norjan ja Ranskan, joten kirja perustuu hyvinkin paljon tositapahtumiin. Britanniaa Saksan ei kuitenkaan koskaan onnistunut vallata. Miehittäjät tuppaavat kirjassa saamaan kotipuolesta aika niukasti tietoa. Erästä kapteenin ja luutnantin välistä dialogia (käsitelty myöhemmin tekstissä) lukiessa on hyvä tietää Saksan rintamien etenemisistä.
Saksan valloituspolitiikka aiheutti aikoinaan vastarintaliikkeen, johon Steinbeck halusi antaa oman äänensä. Mies kävi presidentti Rooseveltin kanssa lukuisia keskusteluja asiasta romaania kirjoittaessaan. Steinbeck ujutti kirjaan sanoman, jolla pyrki saamaan Saksan miehittämät kansat vastarintaan. Kirja oli juuri tämän takia sensuroitu kaikilla Saksan miehittämillä alueilla, joista osassa kirjan hallussapidosta sai kuolemantuomion. Suomessakin kirja uskallettiin julkaista vasta vuonna 1989.
Routakuun aika on toinen nimitys marraskuulle ja on rakennettu routa-sanan ympärille. Nimityksellä korostetaan marraskuuta kuoleman kuukautena. Ymmärsin teoksen nimen kuvastavan aikaa, jolloin kylä oli miehitetty ja kahlittuna. Koko kirja onkin selkeä kuvaus miehittäjien ja kyläläisten vastakkainasetelusta.
Omalta kohdaltani ei minulla oikeastaan ollut vaikeuksia ymmärtää kirjan maailmaa. Holokaustiajan kurjuus on painunut mieleen monista leffoista ja historian tunneilta. Kirjan lopusta en tosin ihan ymmärtänyt, että kuka kuoli ja missä vai kuoliko ollenkaan, mutta itse sanoman kannalta se ei välttämättä ole niin merkittävä tieto. Eräs kohtaus, jossa uupunut kapteeni Tonder alkaa hihittää epäammattimaisesti, jopa nimittämään Johtajaa hulluksi, välitti minusta hyvin sen ajan kireän jännittynyttä tunnelmaa ja sananvapauden rajoittuneisuutta.
Kirja kertoo pienestä kylästä, joka miehitetään ensimmäistä kertaa kaupungin hiilikaivokset ensisijaisesti valloittajien tähtäimessä. Miehitys tapahtuu käytännössä yhdessä aamussa. Kyläläiset ovat arvattaen hyvin häkeltyneitä tilanteesta. Pormestari Orden pohtii aluspaitansa kelvollisuutta, keittäjät ja palvelusväki kiiruhtavat ympäri palatsin salia ja vastaanottotilaisuuteen osallistuva tohtori Winter ihmettelee pyöriviä peukaloitaan. Miehittäjät taas ovat määrätietoisia ja itsevarmoja. Eversti Lanser marssii palatsiin kapteenit Loft ja Bentick sekä nuoremmat luutnantit Prackle ja Tonder kannoillaan. Lanser tekee säännöt selkeiksi heti alkuun, kuitenkin hienovaraisen keskustelun ja teitittelyn myötä. Tavoitteena oli selvitä mahdollisimman vähällä vastarinnalla, saada kyläläiset sopuisasti paiskimaan töitä kaivoksilla, tuotto tietty omaan taskuun kilahtaen. Soppaa sekoittaa vielä eräs kyläläinen, herra kauppias Corell, joka oli tiennyt vastapuolen tulosta ja avustanut omalta osaltaan miehitystä. Valloittajat käyttivät Corellia vain ponnahduslautana, ja mies päätyy näin molempien puolien hylkimäksi. Kyläläiset edustajistoa myöten ovat sanattomia hämmennyksestä, mikä helpottaa pormestarin suostumusta yhteistyöhön. Miehittäjien edustajisto majoittuu vastaanoton jälkeen pormestarin virkataloon.
Aikaa kuluu, vuosi vaihtuu, nietokset väistyvät vain tullakseen taas takaisin. Sotilaiden keskittymiskyky heikkenee ja hiilikaivoksilla tapahtuu vaikka minkä näköistä yhteenottoa. Yksi nistä piti sisällään erittäin paljon turhautuneisuutta puolin ja toisin. Alexi Morden oli kyllästynyt rankkaan ruokapalkalla työskentelyyn ja otti yhteen vartioivan sotilaan kanssa. Kapteeni Bentick ehti mellakkaan väliin, kuitenkin kohtalokkain seurauksin. Mordenia syytettiin taposta ja hänet teloitettiin koko kansan edessä seuraavana aamuna. Pormestari Orden tunsi Mordenin jo pitkältä ajalta. Hän osallistui kyllä oikeudenkäyntiin, mutta vedoten Johtajan määräyksiin langetti vastapuoli lopulta Alexille kuolemantuomion. Juuri ennen teloitustaan Orden sanoi miehelle: Alex, mene, tietäen ettei näillä miehillä tule olemaan rauhaa ennen kuin he kaikki ovat menneet, tai kuolleet. Sinä tulet yhdistämään ihmiset. Se on murheellinen tieto, ja vähäinen lahja annettavaksi sinulle, mutta niin on. Ei hetkenkään rauhaa.
Ja vartijoiden hermostuneisuuden lisääntyessä, koti-ikävän kasvaessa kytee valloitetun maan asukkaissa kosto. Säännöistä ollaan yhä tarkempia ja jännitys vaatii yhä enemmän siviiliuhreja. Sotilaiden paineet kasvavat. Tunteet on piilotettava. Kaipuu kätkettävä jonnekin syvälle uumeniin. Eikä halaistua sanaa epäilyksestä kuunnella.
“Kapteeni, saatteko te paljon uutisia kotoa?” Tonder kysyi.
“Jonkin verran.”
“Onko kaikki hyvin siellä?”
“Mainiosti!” sanoi Loft. “Armeijamme etenee joka rintamalla.”
“Mutta brittejä ei ole vielä lyöty?”
“Heidät on lyöty joka yhteenotossa.”
“Mutta he jatkavat taistelemista?”
“Joitakin yksittäisiä iskuja, ei muuta.”
“Entä venäläiset?”
“Se on jo loppu.”
“Mutta hekin jatkavat taistelemista?” Tonder jankutti.
“Pientä vastaanpyristeluä, ei muuta.”
“Sittenhän me olemme jo melkien voittaneet, eikö niin, kapteeni?” Tonder kysyi.
“Kyllä, niin olemme.”
Tonder katsoi häntä kiinteästi. “Te uskotte sen itse, ettekö uskokin, kapteeni?”
Loppuun asiat vain kärjistyvät. Säät kylmenevät, luutnantti sekaantuu kylän naisiin ja ilmatilanloukkaukset ovat arkipäivää. Koneista kuitenkin tiputellaan epämääräisiä laatikoita kyläläisille, jotka laatikon saadessaan livistävät paikalta ja piilottavat sen. Kun kapteenit vihdoin saavat yhden laatikoista käsiinsä, on jo liian myöhäistä. Laatikossa on pommintekotarvikkeet ja lappu, jossa on selonteko pommin rakennus- ja sytytysohjeista. Lisäksi kansalaisia kehotetaan toimimaan yöllä, kohteena hiilen kuljetukseen tarkoitetut rautatiet. Pian pormestari Orden vangitaan ja tämän pää pannaan pantiksi seuraavalle jysäykselle. Pian kuuluu taas suuria paukahduksia. Orden hyvästelee vaimonsa ja astelee ulos virkatalon eteen mestattavaksi. Velka maksetaan, tohtori Winter sanoo.
Lähteet
Hieno teksti! Kommentoin tarkemmin sitten, kun varsinaiset kommentoijasi ovat hoitaneet hommansa.
VastaaPoista