Klassismin tulkinnan tulkintaa

François de La Rochefoucauld eli seikkailullisen tapahtumarikasta elämää Ranskassa 1600-luvulla. Vanhoilla päivillään mies alkoi olla jo lopen uupunut juonitteleviin ihmisiin, etenkin naisiin. Siispä hän päätti kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Kirjailijan työt koostuvat muistelmista, kirjeistä ja mietelmistä. La Rochefoucauld ei siis siinä mielessä ole aikansa tavallisimpia kirjailijoita, sillä häneltä ei löydy klassismin tyylille ominaisia draamoja.

Jean de La Bruyèrekaan ei kirjoittanut tragedioita eikä komedioita. Hön taas oli pikemminkin filosofi, kuin kirjailija. Miehen ainoaksi kirjalliseksi teokseksi jäikin Luonnekuvia, jossa selkeästi kritisoi tiettyjä käyttäytymis- ja kirjoittamisen normeja. Bruyère ehti olla elämänsä aikana läheisissä yhteyksissä useammankin korkeamman tahon, erityisesti pappi Bossuetin, kanssa. Tämä antoi miehelle tavallaan etulyöntiaseman kirjailijana, ja Luonnekuvia-teos levisikin laajasti Ranskassa.

François de La Rochefoucauldin Mietelmiä sekä Jean de La Bruyèren Luonnekuvia ovat molemmat teoksia, joissa on pelkästään taiteilijoiden omaa vapaata pohdintaa. Teoksissa ei ole juonta tai tarinaa, eivätkä aiheetkaan etene niinkään loogisessa järjestyksessä. Mietelmissä pohdinta on aforismien muodossa. La Rochefoucauld pukee mietintäänsä taiteellisempaan muotoon lyhyiksi muutaman virkkeen pätkiksi. Pätkiä on yhteensä 504, joista kunkin edellä on oma järjestysnumeronsa. La Bruyèren teoksessa taas tilitys on astetta suorempaa. Toisinaan hän jopa syyttää kirjailijoita julkisesti nimien kanssa: “Mairot’lle ja Rabrlais’lle ei voida antaa anteeksi että he ovat sirotelleet teoksiinsa rivouksia.” Kappalejaot ovat suhteellisen pitkiä, mutteivät kuitenkaan esseitä, ja siksi teoksesta jää aika jaaritteleva maku. Kirja on kirjoitettu kokonaan kirjailijan omasta näkökulmasta - mietelmien viimeisimmät painokset kun taas sisältävät suuren määrän muidenkin kirjailijoiden kirjoittamia aforismeja, jotka on vain tungettu samaan teokseen. Luonnekuvissa kirjoittaja toisinaan käy ikään kuin keskustelua lukijoiden, “te”, kanssa: “Miten huolellisesti yrittääkin olla niukkasanainen --, he (taiteilijat) pitävät teitä liian monisanaisena.” Bruyère pehmentää tekstiä käyttämällä pääosin passiiviverbisiä lauserakenteita.

Kirjoittajista molemmat ilmaisevat kirjoissaan tietynlaistaa pettymystä ihmiskuntaa kohtaan. Rochefoucauld  teoksessa aiheet käsittelevät mm. itserakkautta, kateutta, valehtelua ja muita ihmisen paheita. Esimerkiksi mietelmä numero 324: “Mustasukkaisuudessa on enemmän itserakkautta kuin rakkautta.” Kirjan alaotsikko onkin Mietelmiä eli siveellisiä ajatelmia ja elämänohjeita. Bruyère taas esittelee erilaisia luonnekuvauksia. Miehen ajatuksiin ja ihanteisiin on varmasti vaikuttanut silloin vallassa ollut aurinkokuningas, Ludwig XIV, jonka hovin palveluksessa hän oli aikansa. Tuohon aikaan ihmisen asema Ranskassa perustui paljolti siihen, kuinka läheisissä tekemisissä hän oli hovin kanssa. Kirjan esipuheessa Bruyère myöntääkin ajatustensa muovautumisen: “--kuvailen tämän vuosisadan luonteita ja käytöstapoja; vaikka näet valitsenkin ne monesti Ranskan hovista --”

Nykyajan ihminen saattaa tulkita teoksia aivan väärin, jos ei tunne klassismin aikaa ja sen normeja, jotka poikkeavat oman aikamme tottumuksista. La Bruyèrea lainaten, " -- niitä(kuvailtavia luonteita ja käytöstapoja) ei silti saa rajoittaa yhteen ainoaan hoviin kuuluviksi, koska kirjani siten menettäisi huomattavasti ulottuvuuttaan ja poikkeaisi tekemästäni suunnitelmasta, tarkoituksestani kuvailla ihmisiä yleensä --"